Infratek varmistamassa Itä-Euroopan tietoliikennettä

Venäjän johtava internetin hakukoneyhtiö Yandex rakentaa uusimman palvelinkeskuksensa Mäntsälän kunnan Kapulin teollisuusalueelle. Kohde sijaitsee noin 60 km Helsingistä pohjoiseen.  Edellytyksenä laitoksen toiminnalle on luotettavat tietoliikenne- ja sähköverkkoyhteydet. Verkkoliitynnän rakentajaksi valittiin Infratek.

Yandex on maailman neljänneksi suurin hakukoneyhtiö. Se on listautunut New Yorkin teknokogiapörssi Nasdaqiin. Yhtiöllä on yli 4000 työntekijää ja n. 90 miljoonaa palvelun käyttäjää kuukaudessa. Mäntsälän datacentteriä vastaavia yksiköitä on Venäjän lisäksi mm. Alankomaissa ja Yhdysvalloissa.

Hanke on edennyt tiukalla aikataululla. Datacentterin rakentaminen alkoi kesällä 2013 ja sen ensimmäinen vaihe otetaan käyttöön kesällä 2014. Aluksi tehontarve on 16 MW, mutta lopullisessa laajuudessa tehontarve tulee olemaan 50 MW. Teholtaan yksikkö on Suomen suurin, suurempi kuin vastaava Googlen yksikkö.

Sähkönsaannin varmistamiseksi paikallinen verkkoyhtiö päätti rakennuttaa uuden 110 kV kytkinlaitoksen, johon datacenter liittyy kahdella 110 kV kaapeliyhteydellä. Paikallinen sähköverkkoyhtiö Mäntsälän Sähkö päätti tilata kytkinlaitoksen ja kaapeliyhteydet Infratekiltä.

Sopimus tehtiin elokuussa 2013. Infratekin projektipäällikkönä toimi Kari Likander. Töitä tehtiin omin resurssein läpi talven ja kytkinasema otettiin käyttöön sopimuksen mukaisesti 23.4.2014.

- Olemme tyytyväisiä Infratekin ammattimaiseen projektin hoitoon ja korkealuokkaisiin teknisiin ratkaisuihin. Tärkeää oli myös aikataulun pitävyys. Yandex sai 110 kV verkkoyhteyden sovitussa ajassa, totesi verkkoyhtiön verkkojohtaja Timo Korpelainen.

 

TIETOA YANDEX-PROJEKTISTA:

Asiakas:  Paikallinen verkkoyhtiö Mäntsälän Sähkö Oy
Urakoitsija: Infratek Finland Oy

Kokonaistoimituksen laajuus:

  • 5-kenttäinen 1-kiskoinen 110 kV kytkinlaitos
  • Suunnittelu, asennus, testaus ja projektin hoito Infratekin omin resurssein
  • Perustukset, valvomorakennus, kytkinlaitteet, portaalit, 110 kV kaapelit ja ilmajohtoliitynnät
  • Suojaus ja asema-automaatio
  • Käyttöönotto ja dokumentointi

Varaus:

  • Valmius laajentaa kytkinlaitos 2-kiskoiseksi ja 9-kentäiseksi 2 päämuuntajan muuntoasemaksi
03/06/2014

Ota yhteyttä

Tätä kautta voit tehdä tilauksia tai ottaa yhteyttä meihin esim. saadaksesi lisätietoja.

Etunimi*
Sukunimi*
Yritys*
Sähköposti*
Puhelin*
Postinumero
Kaupunki
Viesti...